Luotettava ennustaja. Miten hän toimii työssään?
Haluan auttaa jokaista asiakastani saavuttamaan unelmiaan ja toiveitaan, jotta hän voi myös löytää omaan sisäiseen voimaansa. Haluan auttaa jokaista asiakasta saamaan aikaan muutosta parempaan, oivaltamaan itsensä muuttumisen tärkeys. Kuinka jokainen voi olla ja uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Puhumaan rohkeasti omalla äänellään ilman pelkoa.
Kaikki viestini tulevat suoraan sydämestäni ja aina halusta auttaa, selkeyttää, vahvistaa itsevarmuutta ja itseensä luottamista. Siksi tuntuu pahalta, kun lukee tai kuulee puhuttavan, että puhelin ennustajat ovat huijareita. Minä en oikeastaan ennusta, vaan paremminkin haluan ravistella asiakasta näkemään omien pelkojensa, tunnelukkojensa ja uskomustensa taakse.
Luotettavana ennustajan haluan selkeyttää tilanteita ja antaa uusia, laajempia näkökulmia asioista ja tapahtumista, joihin ehkä asiakas on jäänyt jumiin.
Sydämessäni toivon, että hyväksyt itsesi täydellisesti. Hyväksyt, että tavoittelemasi ilo on jo elämässäsi. Hyväksyt, että rukoilemasi rakkaus on jo sinussa. Toivon, että pyytämäsi rauha on jo todellisuudessasi. Toivon myös, että etsimäsi runsaus jo täyttää elämäsi. Toivon, että hyväksyt täydellisen olemuksesi. Otat vastuun omista luomuksistasi ja kaikista elämässäsi olevista asioista.
Toivon, että tunnistat oman hengen voimasi, joka sinussa on ja tiedostat kaiken olevan juuri niin kuin pitääkin olla. Toivon, että saan sinut tuntemaan rakkautta itseäsi kohtaan. Et tuomitse itseäsi ja kanna turhia taakkoja mukanasi.
Toivon, että hyväksyt sen, miten kaikki menneisyydessäsi oli annettu rakkaudessa. Hyväksyt, että kaikki tässä hetkessä tulee rakkaudesta. Hyväksyt myös sen, että kaikki tulevaisuudessasi on tulosta tuosta suuremmasta rakkaudesta.
Tätä luotettavana ennustajana oleminen minulle tarkoittaa.