henkinen kasvu

Pelikorteilla ennustaminen

Pelikorteilla ennustaminen.

Kerron hieman korttien merkityksistä ja väreistä. Molemmat suotuisat värit ja maat ovat hertta ja risti. Pata ja ruutu ovat joskus negatiivisia värejä, mutta kuitenkin pikemminkin “epäystävällisiä” värejä.

Hertta

Ässä: Oikeinpäin kertoo hyvistä uutisita, ilosta kotona. Jos kortti on ylösalaisin tiedossa on ikävyyksiä kotona tai myöhästymistä jonkin vähemmän tärkeän hankkeen toteutumisessa.

Kuningas: Kortin ollessa oikeinpäin näkyvissä on hyvänsuopa, kiintynyt vaaleatukkainen mies, joka ansaitsee täyden luottamuksen ja toimii usein suojelijana. Ylösalainen kortti viestii myöhästymistä lupausten täyttämisessä – kertoo ettei tule luottaa liikaa tukeen, vaikka sitä tarjotaan.

Rouva: Oikeinpäin oleva kortti kertoo sympaattisesta, kiintyneestä vaaleatukkaisesta naisesta, joka enteilee avioliittoa jonkun rikkaan henkilön kanssa tai ystäväpiirin antamaa tyydyttävää tukea. Ylösalainen kortti kertoo avioliitossa ilmenevista ongelmista ja mahdollisesta erosta.

Sotamies: Oikeinpäin oleva kortti enteilee nuoresta, vaaleatukkaisesta miehestä ja kertoo nuorelle tytölle edessä olevasta avioliitosta ja nuorelle miehelle miellyttävää asemaa. Kun kortti on ylösalaisin, se kertoo ilmeisesti välien rikkoutumisesta, joka tapauksessa riitaa jonkin rakastetun henkilön kanssa.

Kymppi: Oikeinpäin oleva kortti kertoo onnellisesta avioliitosta ja hyvinvoinnista. menestyksestä työssä ja ammatissa. Ylösalainen kortti viestii yllätystä, vihaa tai perheongelmia.

Yhdeksikkö: Oikeinpäin oleva kortti kertoo edessä olevasta menestyksesta ja lahjojen tulosta. Ylösalainen kortti varoittaa omasta liiallisesta puhumisesta ja harmittomista myöhästymistä.

Kahdeksikko: Oikeinpäin oleva kortti kertoo vaaleatukkaisen tytön ilmestymisestä ja tunne-elämään liittyvästä kohtaamisesta. Ylösalainen kortti viestii menestystä kaikilla alueilla.

Seitsikko: Oikeinpäin oleva kortti kertoo neuvoa pyytävän henkilön ajatuksista tai nuoresta, vaaleatukkaisesta lapsesta. Ylösalainen kortti kertoo neuvoa pyytävän henkilön kömpelyydestä tai taitamattomuudesta, joka asettaa jonkun hankkeen kyseenalaiseksi.

Kuutonen: Oikeinpäin olevan kortti kertoo meneisyydestä ja kiinnittää huomiota äskettäin tehtyihin virheisiin. Ylösalainen kortti taas viittaa tulevaisuuten ja kestävään hyvinvointiin.

Viitonen: Oikeinpäin oleva kortti kertoo tulevasta perinnöstä tai sovinnosta. Henkilökohtaista tai työhön liittyvää menestystä. Ylöspäin oleva kortti kertoo ohimenevyydestä ja odottamattomasta vierailusta.

Nelonen: Oikeinpäin oleva kortti kertoo melko pahasta pakotiestä, josta neuvoa pyytävän henkilön on kärsittävä. Ylösalainen kortti varoittaa uudesta ystävästä, johon ei saa luottaa. Jos edellä oleva ylösalainen kortti oli patavitonen, se viittaa edessä olevaan kuolemantapaukseen perhepiirissä.

Kolmonen: Kortin ollessa oikeinpäin tulevaisuuden näkymät ovat hyviä. Ylösalainen kortti kertoo onnesta, jota on kuitenkin autettava tapahtumaan.

Kakkonen: Kortti oikeinpäin ja täydellistä menestystä rakkaudessa ja työelämässä on luvassa. Ylösalainen kortti samoin kertoo menestyksestä, mutta vaatimattomammasta menestyksestä – parasta olisi olla tekemättä liian kunnianhimoisia suunnitelmia.

Rita no 291

Tagged , , , ,